Otsikko kuvaa kaikkea sitä kertomisen arvoista joka on kasautunut sillä välin kun en ole kirjoittanut tänne mitään. Mutta se ei tarkoita etten olisi kirjoittanut lainkaan - sillä olen. Olen huomannut itsessäni mielenkiintoista kehitystä, vaikka sitä pitäisi kai pitää normaalina. Olen nimittäin alkanut suoltaa ideoita - kaiken aikaa. Ei vaadi paljoa, että mieleeni tulee tilanne, vuoropuhelu, hahmo, juoni, maailma, mitä vain. Ja silloin pitää olla nopea ja kirjoittaa se ylös! Olen pyrkinyt siihen, että kirjoitan pinenekin ideanpoikasen tai käyttökelpoisen lauseenalun johonkin. Annan tähän liittyen erittäin tärkeän kirjailijan säännön jonka olen saanut itseoppia:
"Muista, että muistiin ei voi koskaan luottaa!"
Toisin sanoen: kirjoita kaikki ylös A.S.A.P. koska jos et niin tee heti, et tee sitä luultavasti koskaan - sillä unohdat sen. Ja tähän jatkoajatuksena olen saanut huomata, että ei tule aliarvioida sitä "mikä on kirjoittamisen arvoista". Vielä lisähelpottamaan: kaikki on. Todella. Ehkä kaikkia ideoita ei tule ikinä käytettyä, ehkä joskus mieleen nousee pelkkä yksittäinen lause tai heitto, mutta jos se on pompannut mieleen, se on kirjoittamisen arvoinen.
Tällä hetkellä itselläni suurin haaste kirjoittamisen saralla liittyy myöskin tärkeään, tärkeään osaan kirjailijana toimimista: aikataulutus. Tai oikeammin deadlinen pitäminen. Jokainen on omanlaisensa kirjoittaja: joku suunnittelee aikataulun pitkälle, joku kirjoittaa vain tiettynä vuorokauden aikana, joku rykäisee tekstin viimesten päivien sisällä ja joku ensimmäisten. Sillä ei ole väliä kuinka pitkällä aikavälillä tuotos ilmestyy, vaan sillä, että se ilmestyy sovittuun hetkeen mennessä. Ja tämä on minulle suuri ongelma. Olen tähän asti ollut inspiraatiokirjoittaja (en tiedä onko se virallinen termi, mutta mielestäni kuvaa hyvin itseäni). Tarkoitan sillä kirjoittaja-tyyppiä joka kirjoittaa vain silloin kun inspiraatio tulee hänelle. Ja se on huono kirjoittamistyyli. Oikeasti. Tietysti inspiraatio on mukavaa, kun teksti luistaa ja tuntuu että päästä tulvii hyviä ideoita - sisäinen tunnelma on kohdillaan. Mutta kuten Jari Tervo on sanonut: "Inspiraatiohan on sama kuin perspiraatio - työtä ja hikeä."
Se ei ole kirjailija joka odottelee että tekstiä alkaa tulla - se on kirjailija joka tutkii, miettii, tarkkailee, hahmottelee, tutkii lisää ja kirjoittaa vaikka ei kiinnostaisi yhtään, mutta tekee silti hyvää työtä (tai ainakin päättää työnsä vasta siinä vaiheessa kun voi sanoa sen olevan hyvä - jos sellaista vaihetta nyt on). Ja tästä työnteosta ja panostamisesta tuli mieleen eräs uusi asia, jota olen alkanut harjoittaa: tarkkailu.
Tarkkailu on yllättävän hauskaa. Minulla on kirjaidea ja olen alkanut luonnostella sitä, miettiä miten haluan/saisin kerrottua innostavasti ja selkeästi tarinan joka on vasta raakile mielessäni ja paperilla. Ja yksi tärkeä alkuvaihe on nyt käynnissä: minä tarkkailen. Hakeudun sellaisten ihmisten pariin, jotka edustavat sitä ryhmää, mihin kirjaideani liittyy. Kuuntelen (ja oikeastaan olen melkein koko ajan ihan pihalla siitä mitä he sanovat) ja kirjoitan ylös. Olen todella kiitollinen siitä, että olen näinkin helposti päässyt soljumaan sisälle uuteen porukkaan jolla on minussa kestämistä, mutta mitä enemmän saan seurata heitä, sitä enemmän tuntuu kuin oma maailmani avartuisi - ja se on se maailma johon haluan saattaa myös lukijani. Olen saanut tästä puuhasta myös itselleni jotain: olen tajunnut miten hyviä tyyppejä voi löytyä sellaisista piireistä, joita olen aika lailla karttanut. Ehkä pitäisi mennä rohkeammin uusiin tilanteisiin ja hankkia monipuolista kokemusta vaikka eri harrasteista. :)
Mutta palatakseni vielä vähän taaksepäin: deadline. Se on seuraavan kuukauden ajan itselläni ykkösjuttu, jonka yritän korjata: aion kirjoittaa tekstejä tietyllä aikarajoitteella ja noudattaa sitä parhaani mukaan. Tämä on nimittäin haaste, joka on parempi saada ylitettyä ennemmin kuin myöhemmin.
