Kasauma

Otsikko kuvaa kaikkea sitä kertomisen arvoista joka on kasautunut sillä välin kun en ole kirjoittanut tänne mitään. Mutta se ei tarkoita etten olisi kirjoittanut lainkaan - sillä olen. Olen huomannut itsessäni mielenkiintoista kehitystä, vaikka sitä pitäisi kai pitää normaalina. Olen nimittäin alkanut suoltaa ideoita - kaiken aikaa. Ei vaadi paljoa, että mieleeni tulee tilanne, vuoropuhelu, hahmo, juoni, maailma, mitä vain. Ja silloin pitää olla nopea ja kirjoittaa se ylös! Olen pyrkinyt siihen, että kirjoitan pinenekin ideanpoikasen tai käyttökelpoisen lauseenalun johonkin. Annan tähän liittyen erittäin tärkeän kirjailijan säännön jonka olen saanut itseoppia:

"Muista, että muistiin ei voi koskaan luottaa!"

Toisin sanoen: kirjoita kaikki ylös A.S.A.P. koska jos et niin tee heti, et tee sitä luultavasti koskaan - sillä unohdat sen. Ja tähän jatkoajatuksena olen saanut huomata, että ei tule aliarvioida sitä "mikä on kirjoittamisen arvoista". Vielä lisähelpottamaan: kaikki on. Todella. Ehkä kaikkia ideoita ei tule ikinä käytettyä, ehkä joskus mieleen nousee pelkkä yksittäinen lause tai heitto, mutta jos se on pompannut mieleen, se on kirjoittamisen arvoinen.

Tällä hetkellä itselläni suurin haaste kirjoittamisen saralla liittyy myöskin tärkeään, tärkeään osaan kirjailijana toimimista: aikataulutus. Tai oikeammin deadlinen pitäminen. Jokainen on omanlaisensa kirjoittaja: joku suunnittelee aikataulun pitkälle, joku kirjoittaa vain tiettynä vuorokauden aikana, joku rykäisee tekstin viimesten päivien sisällä ja joku ensimmäisten. Sillä ei ole väliä kuinka pitkällä aikavälillä tuotos ilmestyy, vaan sillä, että se ilmestyy sovittuun hetkeen mennessä. Ja tämä on minulle suuri ongelma. Olen tähän asti ollut inspiraatiokirjoittaja (en tiedä onko se virallinen termi, mutta mielestäni kuvaa hyvin itseäni). Tarkoitan sillä kirjoittaja-tyyppiä joka kirjoittaa vain silloin kun inspiraatio tulee hänelle. Ja se on huono kirjoittamistyyli. Oikeasti. Tietysti inspiraatio on mukavaa, kun teksti luistaa ja tuntuu että päästä tulvii hyviä ideoita - sisäinen tunnelma on kohdillaan. Mutta kuten Jari Tervo on sanonut: "Inspiraatiohan on sama kuin perspiraatio - työtä ja hikeä."

Se ei ole kirjailija joka odottelee että tekstiä alkaa tulla - se on kirjailija joka tutkii, miettii, tarkkailee, hahmottelee, tutkii lisää ja kirjoittaa vaikka ei kiinnostaisi yhtään, mutta tekee silti hyvää työtä (tai ainakin päättää työnsä vasta siinä vaiheessa kun voi sanoa sen olevan hyvä - jos sellaista  vaihetta nyt on). Ja tästä työnteosta ja panostamisesta tuli mieleen eräs uusi asia, jota olen alkanut harjoittaa: tarkkailu.

Tarkkailu on yllättävän hauskaa. Minulla on kirjaidea ja olen alkanut luonnostella sitä, miettiä miten haluan/saisin kerrottua innostavasti ja selkeästi tarinan joka on vasta raakile mielessäni ja paperilla. Ja yksi tärkeä alkuvaihe on nyt käynnissä: minä tarkkailen. Hakeudun sellaisten ihmisten pariin, jotka edustavat sitä ryhmää, mihin kirjaideani liittyy. Kuuntelen (ja oikeastaan olen melkein koko ajan ihan pihalla siitä mitä he sanovat) ja kirjoitan ylös. Olen todella kiitollinen siitä, että olen näinkin helposti päässyt soljumaan sisälle uuteen porukkaan jolla on minussa kestämistä, mutta mitä enemmän saan seurata heitä, sitä enemmän tuntuu kuin oma maailmani avartuisi - ja se on se maailma johon haluan saattaa myös lukijani. Olen saanut tästä puuhasta myös itselleni jotain: olen tajunnut miten hyviä tyyppejä voi löytyä sellaisista piireistä, joita olen aika lailla karttanut. Ehkä pitäisi mennä rohkeammin uusiin tilanteisiin ja hankkia monipuolista kokemusta vaikka eri harrasteista. :)

Mutta palatakseni vielä vähän taaksepäin: deadline. Se on seuraavan kuukauden ajan itselläni ykkösjuttu, jonka yritän korjata: aion kirjoittaa tekstejä tietyllä aikarajoitteella ja noudattaa sitä parhaani mukaan. Tämä on nimittäin haaste, joka on parempi saada ylitettyä ennemmin kuin myöhemmin.

Viivästyksen häpeä on kova...

Vuosi 2014 on alkanut niin kiireisenä, että en enää uskalla katsoa peiliin. Kyllä, olen nukkunut niin vähän. Kuitenkaan, se ei ole kuin tekosyy sille, etten ole päivittänyt tätä blogia aikoihin. Todellinen syy on varmaan se, että en ole ollut riittävän sitoutunut. Mutta asiat ovat muuttuneet. Jos joku kysyisi minulta nyt, millainen ihminen olen tällä hetkellä, vastaisin "tosissani". Mutta olin siis vielä puhumassa arjestani: vaikka työni meinaa tehdä minut hulluksi, olen tarkoituksella ottanut ratkaisevia askelia kohti tavoitettani kutsua itseäni kirjailijaksi:

1. Aion hankkia taitoja ja sivistystä monipuolisesti kirjallisuuden alalta pyrkimällä yliopistoon tänä keväänä opiskelemaan kirjallisuutta. Pääsykoekirja on hankittuna ja lukeminen alkanut (tosin hieman takkuillen, mutta en jää kompuroimaan hitauteeni, vaan keskityn lukemaan, lukemaan ja lukemaan).

2. Olen aktivoitunut kirjoittamaan päivittäin. Kirjoitan vaikka mitä: olen aloittanut päiväkirjan (jota suosittelen muuten kaikille, jotka haluavat parantaa kirjallista tuostostensa tasoa), luen kirjailijoiksi haluaville tarkoitettuja oppaita ja teen erilaisia kirjoitusharjoituksia niin usein kuin suinkin pystyn. Tähän väliin mainittakoon oppi, jonka olen saanut nyt monesta eri tuutista: "The best way to write better is to write more." ("Paras tapa kirjoittaa paremmin on kirjoittaa enemmän.") Ja olen jo hyvin lyhyessä ajassa huomannut, että mitä enemmän kirjoitan, sitä innostuneemmin käyn aina uudestaan ja uuden tekstin kimppuun. Mutta, jatkaakseni päivittäisten toimintojeni listaa... kirjoitan kirjeitä. Itselleni. (ei siksi, että minulla ei ole oikeita ystäviä, joille kirjoittaa, vaan siksi että voisin muistuttaa tulevaisuuden minääni siitä, millainen olin, mitä ajattelin ja miten toimin, jotta voisin paremmin nähdä sen miten pitkälle olen tullut.

Haluan mainita pienestä yllätyksestä joka iski silmääni kirjahyllyltäni. Melko piilossa hyllyrakenteen ja sinisen ruutuvihon välissä oli valkoinen kirjekuori, jossa ei lukenut mitään, mutta sitä ei oltu sinetöity. Avasin mielenkiinnolla kuoren ja sieltä löytyi itselleni kirjoittama kirje. Kirjeen kirjoittamisesta ei ollut kulunut useita vuosia, mutta olin silti ehtinyt unohtaa, että sellainen on olemassa. Kirje alkoi sanoilla: "Haluan, että muistat, mitkä asiat olivat sinulle tärkeitä tänä hetkenä. Olethan minä." Se oli paras kirje, jonka olen koskaan saanut. Vaikka en muista tunteneeni niin sitä kirjoittaessani, lukiessani koin, että olin ensimmäistä kertaa brutaalin rehellinen itselleni. Koruttomasti totesin mitä sydämeni sopukoissa piili ja nyt lukessani tuota kirjettä huomaan itkun olevan lähellä. Ja samalla tuo kirje kannusti minua tässä hetkessä elämiseen ja luottamiseen omiin kykyihini sellaisella mittakaavalla, että kukaan ei ole koskaan vaikuttanut minuun samalla volyymilla. Kirjeenvaihto yhdistetään monesti joko romantiikkaan tai tärkeään yhteydenpitoon perheen jäseniin, ystäviin, niihin joista välitämme, mutta ovat kaukana tai muuten saavuttamattomissa. Arvaa, kuka muu on samanlainen, kaukana ja saavuttamattomissa mutta tärkeä? Tulevaisuuden sinä. Mielestäni hän on ansainnut kirjeen. Koskaan ei voi tietää, missä tilanteessa olemme vaikka viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Jos olisimmekin kuilun pohjalla, vailla lohtua tai tieoa siitä, miten selvitä, eikö olisikin mukava saada olla yhteydessä johonkuhun hyvin läheiseen? Kenties kuulla viidauden sanoja, jotka eivät niitä luodessa varmaan tunnu siltä, mutta lukijan perspektiivi on aina hieman erilainen. Kirjoita itsellesi kirje - ehkä päädyt jopa pelastamaan itsesi.
Ja jos ei mitään näin radikaalia, koet varmasti jotain suurta, muistaessasi kuka olit.

3. Olemme perustamassa muutaman ystäväni ja äitini kanssa kirjallisuuspiiriä. En malta odottaa! Tiedossa on kirjoja, kirjoja, kirjoja, kirjoja ja kirjoja! Sekä monipuolisesti muuta kivaa! Siitä en kerro tässä sen enempää, ainakaan tällä kertaa.

Kello on taas jo vaikka mitä ja uni alkaa painaa. Huomenna on uusi päivä vaikkakin vanhat tehtävät... mutta tekemällähän niistä selviää. Huomenna tavoitteenani on jälleen lukea, itse asiassa kirjallisuuspiirime ensimmäistä kirjaa (Charles Dickens, Kaksi kaupunkia) mutta jossain kohtaa otan itselleni sivun aikaa, jotta voisin kirjoittaa uuden kirjeen. Minulla on itselleni yllättävän paljon kerrottavaa. Paljon enemmän kuin tälle blogille, mutta oli mukava jakaa tännekin toimiani. Niitä olisi vielä enemmänkin, mutta nyt olen jo aika sammumispisteessä ja ykköstavoitteeni huomiselle on, että pääsen sängystä aamulla ylös. :)